OPH-eläkeläiset ry vuosikokous

Esityslistassa on linkkejä, joista aukeaa ko kohdan liitetieto.

Kokoukseen ilmoittautunut 19 henkilöä

Tulosta kokousmateriaali, mikäli tarvitset sitä kokouksessa. Kokouspaikassa on käytössä vain sähköinen kokousmateriaali!
Aika, tiistai 22.9.2020 klo 15.00

Paikka, Tampereen Seudun Osuuspankin Pyhäjärvi-kokoustila, V krs, Hämeenkatu 12, 33100 Tampere

Esityslista

1 § OPH-eläkeläiset ry:n puheenjohtaja Eija Suni avaa kokouksen.

2 § Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Sääntöjen 9 §:n mukaan yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain aikaisintaan toukokuun alussa ja viimeistään syyskuun loppuun mennessä.
Yhdistyksen vuosikokouksesta ja ylimääräisestä kokouksesta on ilmoitettava vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta OP-Pohjola ryhmän henkilöstölle tarkoitetussa lehdessä, kotisivuilla tai kirjeellä.
Kokouskutsu on ollut kotisivuilla 14.8.2020 lähtien.

3 § Kutsutaan kokoukselle puheenjohtaja

4 § Valitaan kokoukselle sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi ääntenlaskijaa.

5 § Hyväksytään esityslista
6 § Esitetään vuoden 2019 toimintakertomus, tilinpäätös ja toiminnantarkastajan lausunto sekä päätetään vastuuvapaudesta tilivelvollisille.
Hallituksen laatima toimintakertomus ja tilinpäätös sekä toiminnantarkastajan lausunto on lähetetty kaikille jäsenrekisterissämme sähköpostin omaaville jäsenille ja on nähtävillä kotisivuillamme.


7§ Päätetään hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten palkkioista ja matkakorvauksista kaudelle 2020-2021
Hallituksen jäsenille ei ole maksettu kokouspalkkioita. Puheenjohtajalle on maksettu 300 e kulukorvaus. Kokouspäivistä on maksettu matkustussäännön mukainen päiväraha ja matkakulut on korvattu todellisten kulujen mukaan julkisilla liikennevälineillä tai omalla autolla 0,30 e/km. Hallituksella ei ole uutta ehdotusta


8 § Vahvistetaan vuoden 2021 toimintasuunnitelma
Vuodelle 2021 laadittu toimintasuunnitelma on alustava. Koronatilanteen vuoksi hallitus ehdottaa, että toteuttaisimme aikaisemmassa toimintasuunnitelmassa olleet kesäpäivät Maarianhaminassa 21.-23.8.2021 ja ainakin osan ulkomaan matkoista, jotka koronapandemian johdosta jouduttiin peruuttamaan tältä vuodelta sekä Laanilan viikot. Uusista matkakohteista ja ajankohdista ilmoitamme kotisivuilla sekä Facebookissa.


9 § Vahvistetaan vuoden 2021 tulo- ja menoarvio

10 § Valitaan OPH-eläkeläisten hallituksen puheenjohtaja kaudeksi 2020- 2021
Puheenjohtajan toimikausi on tämän vuoden vuosikokouksen päättymisestä seuraavan vuoden vuosikokouksen päättymiseen. Periaatepäätöksenä kirjataan, että valittava puheenjohtaja voidaan valita enintään viisi kertaa peräjälkeen.

Eija Suni on toiminut puheenjohtajana kaksi kautta.


11 § Valitaan OPH-eläkeläisten hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle
Erovuorossa ovat Tuula Strandman, Pohjois-Savo ja Jouko Kaskinen, Varsinais-Suomi. Hallituspaikoista perustavassa kokouksessa 2010 hyväksytyn vuorolistan mukaan hallitusvuorossa kaudelle 2020-2023 ovat uusina jäseninä Etelä-Pohjanmaa ja Kainuu.

Etelä-Pohjanmaan alueosaston edustajaksi ehdotetaan Paavo Ruotsalaista ja Kainuun alueosaston edustajaksi Helena Juntusta.  Heidän toimikautensa on 2023 pidettävän vuosikokouksen päättymiseen asti.

Vanhoina jatkavat Sydkustenista Kenneth Sandberg, Pirkanmaalta Ritva Ketonen ja Pohjois-Karjalasta Kalervo Jurvanen.

12 § Toiminnantarkastajan valinta vuoden 2020 tilejä tarkastamaan

Vuoden 2019 toiminnantarkastaja on pankinjohtaja, HT Seppo Koski Kuopiosta. Varalla pankinjohtaja, HT Raimo Liukku Kiteeltä.
13 §  Sääntömuutos

Hallitus on valmistellut sääntömuutosta, joka on ollut lausunnolla alueosastoissa. Sääntömuutoksen yhteydessä myös alueosastojen ohjesäännöt tulee uusia yhdistyksen sääntöihin tehtävien muutosten mukaiseksi. Myös alueosastojen ohjesääntö on ollut alueosastoissa lausuntokierroksella.

Hallituksen valmistelema sääntömuutos ja alueosastojen ohjesäännöt sekä yhteenveto muutoksista on lähetetty kaikille sähköpostin omaaville jäsenille ja on nähtävillä kotisivuillamme.

14 § Muut asiat

- muistamiset

15 § Kokouksen päättäminen